Toimintopainikkeet

Vilja- ja öljykasvitilat

Suomi on maailman pohjoisin viljaa tuottava maa. Kasvinviljelytiloja oli vuonna 2014 yhteensä noin 31 800 kappaletta.

Viljeltyä alaa Suomessa on yhteensä noin 2,23 miljoonaa hehtaaria ja siitä yli puolet on viljan sekä öljy- ja valkuaiskasvien viljelyssä.

Eniten viljelty kasvi on ohra. Ohraa käytetään rehuksi suoraan tiloilla, mutta myös teollisuuden raaka-aineena rehu-, tärkki- sekä mallasteollisuudessa. Toiseksi suosituin viljelykasvi on kaura. Kauran merkitys vientituotteena on kasvanut koko EU-jäsenyyden ajan. Suomessa onkin erityisosaamista mm. puhdas kauran viljelyyn.

Leipäviljoista tärkein on vehnä. Vehnän merkitys viljelykasvina on kohonnut viime vuosien aikana. Sen käyttö on myös yleistynyt rehuteollisuuden puolella. Rukiin viljelyala on ollut hyvin vaihteleva koko EU-jäsenyyden ajan ja ruista on koko 2000-luvun ajan jouduttu tuomaan. Muutaman viime vuoden ajan rukiin viljelyala on kasvanut ilahduttavan voimakkaasti ja tänä vuonna ruissato kattanee kotimaisen vuosikulutuksen. 

Öljykasvien viljelyala on vaihdellut viime vuosien aikana todella rajusti. Tänä vuonna rypsiä ja rapsia viljeltiin 57 000 hehtaarilla. 


Lisää aiheesta

Leipätiedotus ry: Kotimaiset viljalajit

Myllyliitto ry


Tulosta Sähköposti Facebook Twitter Google+ Lisää
Sivu päivitetty: 5.10.2015
Osallistu mtk.fi-kyselyyn!
Vastanneiden kesken arvomme tablet-tietokoneen.